Puolustuspoliittinen doktriini?

Täältä sohvanpohjalta on herännyt uteliaisuus myös turvallisuuspoliittisissa asioissa, no, kirjoittelen nyt puhtaasti subjetiivisesta näkökulmasta.

Kun valtakunnan tasolla linjataan, että täällä ei "vihreät miehet" kävele, niin asia herättää kysymyksiä, ohessa muutama oleellinen:

1. Jos yllättävä tunkeutminen (esim. vihreät miehet) Suomen maaperälle, ilmatilaan tai merialueille tapahtuu, niin minkälainen mahdollisuus meillä on tähän vastata?
2. Kuinka pitkään kestää, että saamme riittävän vastavoiman tälle offensiiville?
3. Kuinka organisoitua tämä on, ottaen huomioon, että järjestelmämme perustuu liikekannellepanoon (myös valmiusjoukot) mielestäni viive voi olla päiviä, jolloin nykymuotoisessa asymmetrisessä sodankäynnissä ollaan jo myöhässä?
4. Mikä rooli meidän hallintoon soluttautuneilla, STASIn listoiltakin löytyviltä, ja meidän hallintokoneiston huipullakin olevilta poliitikoilta (esim. epäily Heikki Tuomiojan osuudesta tähän) on tässä vaikuttamiskanpanjassa?
5. Onko liittoutumattomuus vain poliittinen kysymys, vai onko taustalla todellinen puolustuksellinen reaaliperuste olla liittymättä NATOon?

Omasta mielestä on kallis ja osittain perusteeton näkökulma olla liittymättä NATOon. Meillä on kohtalaisen voimakas maanpuolustus, mutta se on auttamattoman hidas reagoimaan nopeisiin tilanteisiin.

Niille jotka argumentoi sillä, että kyllähän homma hoidettiin 1939 jne. voidaan todeta, että melkein kaikki on muuttunut. Joten vanha lääke ei pure enää tähän ongelmaan.

Toki "Liittoutumattomuuden lipun" liehuttaminen kuullostaa toki hienolta, mutta kohtaako se realiteettejä nykytilanteessa, onkin toinen juttu. Tätä pitäisi oikeasti miettiä, ennen kuin suljemme itsemme ulos NATOsta.

Pohjoinen puolustusyhteistyö ja Euroopan yhteinen puolustus on ontuvia argumenttejä, mitään rakenteita ja operatiivistä toimintakykyä ei ole olemassa, ainakaan toistaiseksi ja niiden rakentaminenkin kestää pitkään.

Mihin ollaan menossa ja miksi?