Hämeen Kokoomus

Hämeen Kokoomus

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Nuorisotyön merkitys elinvoimaisessa kunnassa

Se miten me kunnassa pidämme huolta meidän nuorista ja tuomme heille konkreettista rajapintaa palveluihin, joita he oikeasti tarvitsevat, on avainasemassa. Avain tähän on luonnollisesti kuunnella nuoria ja heidän tarpeitaan herkällä korvalla.

Elinvoimaan vaikuttaa merkittävästi se, että miten nuoret viihtyvät kunnassa ja vaikkapa se, että onko kotikunta se paikka, johon haluaa palata, kun perhe on mahdollisesti jo perustettu ja opinnot on viety loppuun. Kaikki haluavat palata juurilleen, jos lapsuudessa / nuoruudessa kunta on tuntunut omalta. Nämä avaintekijät pitää olla kunnossa. Ohessa muutama oleellinen asia, jotka voivat vaikuttaa paluuseen takaisin kotikuntaan: elämisen, asumisen, työnteon ja lasten kasvattamisen edellytykset on kunnassa edelleen olemassa, houkuttelevia ja kunnossa.

Nuoret ovat  niitä tulevaisuuden päättäjiä, jotka meidän jälkeen ottavat viestikapulan käteen ja jatkavat siitä, mihin me jäimme. Jos meidän ja nuorten väliin jää iso ja syvä kuilu, kapulan vaihto on hankalaa, jopa mahdotonta. Samoin, jos menetämme heidät muuttotappiona kasvukeskuksiin tai maailmalle.

Nuorisotyön paikka ja rooli on ehkä jotenkin "kelluvassa tilassa" meillä täällä Hollolassa, näin uskallan sanoa, koska olen yhdeltä ammatiltani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja ja nähnyt sitä kenttää aika laajasti eri perspektiiveistä / tehtävistä (kunnallinen-, järjestö-, lastensuojelu-, sosiaalipalvelut ja vielä yksitynen sektori). Olen myös nähnyt miten asioita on hoidettu naapurikunnissa, lapsieni kautta ja työn kautta, kun olen toiminut yksityisen sektorin toimijana ja palveluntuottajana nuorisosektorilla. Samat haasteet on tunnistettavissa edelleen myös Hollolassa. Tätäkin asiaa haluaisin olla kehittämässä, jos minut luottamustoimeen valitaan. Luonnehtisin tätä kutsumusta myös "sydämmen asiaksi".

Asia mihin toivoisin löytyvän muutos, on etsivien nuorisotyöntekijöiden ja nuorisotyön tilanne kunnassamme. Yleinen käytäntö on, että työsuhteet on määräaikaisia, ja tämä on nimen omaan ristiriidassa siihen, että kaikki nuoret kaipaavat elämän murrosvaiheessa pysyvyyttä ja turvaa niiltä instansseilta, jotka jakavat osan heidän arjesta. Määräaikainen työsuhde on vain luonteeltaan semmoinen, kuin termikin sen kuvaa, määräaikainen. Tämä ei palvele pitkäjänteistä ja pysyvää arvokasta työtä nuortemme keskuudessa, jota he oikeasti tarvitsevat pedagogisesta näkökulmasta. Tämän edestä olen valmis taistelemaan. Työrauha, tuki ja pysyvyys näille arvokasta työtä tekeville ammattilaisille on se juttu.

Sitten vielä, teini-ikäisen tyttäreni kanssa keskusteltuani, voin sanoa, että nuorisotyön muodot (seurakuntaa ja rippileirejä lukuunottamatta) eivät ole Hollolassa sillä tasolla, kuin toivoisi niiden olevan. Hämeenkoskella tarkoituksenani on, että jalkaudun "nuokulle" keskustelemaan nuorisotyön haasteista paikallisella tasolla, jotta saan realistisen kuvan niistä asioista ja haasteista, joita he kohtaavat työssään nuorten keskuudessa. Siitä myöhemmin ehkä enemmän.

Nuorisotyö on paljon muutakin kuin järjestää nuorille "jotain tekemistä". Nuorisotyön keinoin on mahdollista tuoda nuorten saataville myös matalan kynnyksen palveluita, jotka mm. auttavat syrjäytymisen ehkäisyssä tai vaikkapa ihan kuuntelevan, mutta ei tuomitsevan aikuisen olemassaoloa nuoren elämässä, joka pyrkii kuitenkin pedagogisesti ohjaamaan nuorta kohti positiivista suuntaa. Edellä mainitut ovat esimerkkejä ja edustaa ihan murto-osaa mahdollisuuksista mihin voimme vaikuttaa nuorisotyön keinoin. Myös politiikan tuominen lähemmäksi nuoria on todella tärkeää ja vaatii toimia, että mm. nuorisovaltuustoihin saataisiin enemmän nuoria mukaan vaikuttamaan.

Linkki blogiin, johon kannattaisi käydä tutustumassa (erityisesti kunnan päättävissä elimissä olevat):
https://nuorisotyonpuolesta.wordpress.com

Itse meinaan seurata blogia, koska kentältä saa kuitenkin semmoista tietoa, jota ei ole muualta saatavissa. Sitä tietoa meinaan käyttää käyttövoimana, jos ja kun luottamustoimeen pääsen.

Nuorisotyö, etsivä nuorisotyö ja ennaltaehkäisevä työ ovat elementteinä meillä jo olemassa, ne vaan kaipaisi mielestäni vahvaa kehittämistä Hollolassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti